No
niin, yritän nyt raapustella tänne jotain, koska menin mainostamaan kuinka
paljon aikaa mulla on kun oon lomalla. Mistäs sitä taas aloittaisi? Kerrotaan
vaikka tammikuusta ekaks :) Se oli ihan kauhea. Täällä syyslukukausi jatkuu
tammikuun loppuun, joten tammikuu on käytännössä tenttikuukausi. Itselläni oli
7 tenttiä ja yksi esitelmä (kahden viikon sisällä), siinä oli vähän
lukusuunnitelmat hukassa kun on tottunut suorittamaan tentit pitkin vuotta.
Tenttien lisäksi mulla oli 3 intensiivikurssia tammikuussa, joten en kerennyt
paljoa muuta tekemään kun istumaan koulussa, lukemaan ja potemaan huonoa omatuntoa
siitä kun en lue koko ajan. Ehkä tämä lomailu ei tuntuisi näin hyvältä jos ei
olisi pitänyt kituuttaa itseään sitä ennen. Huvittavinta on, että koko tammikuu
oli aivan mielettömän vaikeaa herätä ja ensimmäisenä loma-aamuna heräsin ennen
kahdeksaa todella virkeänä ja energisenä :D
Tämä
itävaltalainen yliopisto systeemi on kyllä välillä erittäin turhauttava. Aikaa
kuluu aivan valtavasti asioiden selvittelyyn ja ympäri juoksemiseen. Yhden
kerran koetin päästä juttelemaan yhdelle opettajalle. Oikeustieteen laitoksen
rakennus on sellainen että toimistot voivat olla neljässä eri nurkassa joka
kerroksessa, kerroksia taitaa olla lähemmäs 10. Toimistoja edeltää vielä
sihteerin huone, ettei kuka tahansa pääse sinne kävelemään. Yleensä pitää vielä
soittaa ovikelloa, että pääsee edes sihteerin luo. Menin sitten yhteen 4.
kerroksen toimistoon, josta minut neuvottiin toiselle puolelle samaa kerrosta,
päästyäni sinne minut neuvottiin yhtä kerrosta ylemmäs, sieltä taas käytävän
toiselle puolelle. Lopulta päästyäni oikeaan paikkaan kello oli jo niin paljon,
ettei kukaan ollut enää paikalla. Toisen kerran yritin käydä
allekirjoituttamassa learning areementin. Kysyin sihteeriltä missä päin se
toimisto sijaitsee ja hän kysyi onko minulla varattu aika. Eipä tietenkään.
Sihteerin ilme kyllä teki selväksi, että seuraavalla kerralla on ihan turha
tulla ilman ajanvarausta, mutta suostui ottamaan paperini ja jättämään ne
oikean henkilön postiluukkuun. Se kertoo aika paljon opettajien ja
opiskelijoiden välisestä suhteesta täällä. Opettajat eivät ole todellakaan
helposti lähestyttävissä, ja jos tunnin jälkeen koettaa jostain asiasta kysyä
niin aika monesti kehotetaan laittamaan sähköpostia. Tämä systeemi ei myöskään
tue pitkäjänteistä suunnittelua millään tavalla. Ensi kevään kursseille pystyy
ilmoittautumaan helmikuun lopussa ja käytännössä kursseille pääseminen
vahvistuu vasta maaliskuun puolivälissä. Koetapa siinä suunnitella mitään
muuta.. en pysty ostamaan paluulippua Suomeen, koska en ole varma milloin
kurssit loppuvat. Normaalisti ne kestää kesäkuun loppupuolelle, mutta haluaisin
tulla takaisin jo toukokuun lopussa. Sitäkään en pysty selvittämään ennen kuin tiedän
keiden opettajien kursseille olen päässyt. Turhauttavaa.
Ai
niin ja kävin rekisteröimässä itseni yli 3kktta Wienissä asuvaksi ja voi sitä
byrokratian riemuvoittoa! Itse asiaan, kaavakkeen täyttöön, todistusten
jättämiseen ja allekirjoittamiseen ei olisi luullut menevän kovin kauaa, mutta
jostain syystä siihen meni kolme tuntia. Olin kuullut, että sinne kannattaa mennä suht
aikasin, joten olin siellä vähän kahdeksan jälkeen, mutta jono oli jo pitkä.
Tämä jono oli siis tiskille, jossa kerrottiin mitä asia koskee ja saatiin
jonotusnumero. Sitten piti mennä toiseen kerrokseen odotussaliin, jossa
odottelin noin puolituntia ennen kuin oma vuoro tuli, sitten vasta sain
kaavakkeen joka piti täyttää. Sen täytettyäni odottelin viitisen minuuttia että
pääsin antamaan kaavakkeen ja todistukset. Tämän jälkeen minun piti käydä
maksamassa vajaa 30€ rekisteröinti maksu toisessa paikassa ja tulla takaisin
odottamaan että nimeni huudettaisiin. Odotin melkein puolitoista tuntia, sitten
nimeni huudettiin ja minun piti allekirjoittaa yksi paperi ja pääsin kotiin. Olo
oli vähän kuin Asterixilla ja Obelixilla siinä jaksossa, jossa ne juoksee
paikasta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti